22.12.2015, kello 11.27

Suomelle päästökauppatuloja 94 miljoonaa euroa

Suomi saa päästökaupasta huutokauppatuloja 93,8 miljoonaa euroa tänä vuonna. Se on lähes 30 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2014.

Suuremmat tulot selittyvät osittain suuremmalla päästöoikeuksien kauppamäärällä, osittain korkeammalla päästöoikeuden hinnalla. Vuonna 2015 päästöoikeuden hinta oli keskimäärin 7,61 euroa, kun se vuonna 2014 oli 5,91.

Huutokaupattavia päästöoikeuksia on EU:ssa laskettu liikkeelle noin 400 miljoonaa kappaletta tänä vuonna. Luku ei kuitenkaan sisällä Ison-Britannian, Puolan eikä Saksan päästöoikeuksia, koska nämä maat toteuttavat huutokaupat erillään yhteisistä huutokaupoista.

Kaikki muut jäsenmaat kauppaavat päästöoikeudet huutokauppojen käytännön järjestelyistä vastaavassa saksalaisessa EEX-pörssissä. Niistä on kertynyt yhteensä yli 3 miljardia euroa.

Vuonna 2016 huutokaupat jatkuvat 11.1. alkaen. Ensi vuonna huutokaupataan noin 450 miljoonaa päästöoikeutta, mistä Suomen osuus on 13,5 miljoonaa.

Huutokaupat järjestetään aiempien vuosien tavoin maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Lentoliikenteen päästöoikeuksia huutokaupataan satunnaisesti keskiviikkoisin.


Lähde: Energiavirasto

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit