02.11.2015, kello 15.04

Suomelta tarkistetut päästötiedot EU:lle ja YK:lle

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2013 olivat 63,1 miljoonaa tonnia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen EU:lle ja YK:n ilmastosopimukselle lokakuun lopussa lähettämän raportin tarkistetuista luvuista.

Tarkistukset aiheuttivat kokonaispäästöjen pienenemisen 0,2 prosentilla verrattuna huhtikuussa 2015 julkistettuun tietoon. Päästölukemassa eivät ole mukana maankäytön, maankäytön muutosten ja metsätalouden (LULUCF -sektori) päästöt, jotka pysyivät ennallaan.


Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat sektoreittain



Päästökauppasektorilta ja sen ulkopuolelta yhtä paljon päästöjä

Päästökauppasektorin ja sen ulkopuolisten alojen päästöt olivat vuonna 2013 miltei yhtä suuret. Päästökauppaan kuuluvien alojen päästöt olivat 31,5 miljoonaa tonnia, sen ulkopuolisten alojen (liikenne, maatalous etc.) päästöt taas 31,4 miljoonaa tonnia.

Päästökauppaan kuulumattomille päästöille on EU:n taakanjakopäätöksessä määritelty vuosille 2013–2020 vuosittaiset kansalliset päästökiintiöt. Nyt julkaistujen tarkistettujen tietojen mukaan päästökauppaan kuulumattomat päästöt alittavat päästökiintiön vuonna 2013.


Tarkistetut päästötiedot löytyvät Tilastokeskuksen tietokantataulukosta.


Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit