12.06.2018, kello 10.35

Ostovoimaan suhteutettu hinta EU:n matalin

Suomen sähkö pysynyt edullisena

Sähkön hinta on Suomessa yhä edullista verrattuna muihin EU-maihin. EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan vuoden 2017 toisella puoliskolla ostovoimaan suhteutettu sähkön hinta kotitalouksille oli Suomessa EU:n matalin. Korkein se oli Saksassa.

Ostovoimaan suhteutetussa (eng. purchasing power standard, PPS) hinnassa on eliminoitu maiden väliset yleiset hintaerot niin, että syntyy vertailtavuutta muiden tavaroiden ja palveluiden hintoihin. Näin ollen Suomen sähkön PPS-hinnaksi kotitalouksille on saatu 13,0 euroa/ 100 kWh.

Suomen jälkeen toiseksi ja kolmanneksi edullisimpia maita ovat Luxemburg (13,4) ja Hollanti (14,0). Kalleimmassa ääripäässä Saksan sähkön PPS- hinta on 28,8 euroa/ 100 kWh. Saksan edellä on Portugali (28,0), jota hieman halvempia ovat taas Belgia (26,4), Romania (26,0) ja Puola (25,4).

Suomessa hinta nousi 3,5 prosenttia

EU:n keskimääräinen sähkön hinta kotitalouksille vuoden 2017 toisella puoliskolla oli 20,5 euroa 100 kWh:lta. Verrattuna vuoden 2016 toiseen puoliskoon siinä oli pienoista laskua, 0,2 prosenttia.

Absoluuttiset eurohinnat vaihtelivat Bulgarian alle 10 eurosta Tanskan ja Saksan yli 30 euroon/ 100 kWh. Tässä tilastossa Suomi on kolmastoista 16,0 euron hinnallaan, jossa on 3,5 prosenttia nousua vuoden 2016 jälkipuoliskoon verrattuna.

Suurin sähkön hinnan nousu vuoden 2016 alkupuoliskosta vuoden 2017 alkupuoliskoon EU:ssa koettiin Kyproksella, 12,6 prosenttia. Kyprosta seurasivat Romania (+7,2%), Malta (+7,1%), Viro (+6,5%) ja Britannia (+5,3%).

Suurin sähkön hinnan lasku koettiin taas Italiassa, 11,1 prosenttia. Hieman vähemmän laskua oli Kroatiassa (-7,5%), jota seurasivat Slovakia (-6,2%) ja Kreikka (-6,0%).

Verojen osuus vaihtelee 5:stä lähes 70 prosenttiin

EU-maiden sähkön kokonaishinnoista verojen ja tukien keskimääräinen osuus nousi 40 prosenttiin vuoden 2017 jälkimmäisellä puoliskolla. Yksittäisten jäsenmaiden kohdalla vaihtelu on suurta.

Tanskassa verojen ja tukien osuus sähkön kokonaishinnasta on jo yli kaksi kolmasosaa (69%), ja Saksassa (55%) sekä Portugalissa (52%) yli puolet. Maltalla julkinen valta rokottaa sähkön hinnasta vain 5 prosenttia. Toiseksi vähiten rokottavassa Bulgariassa veroaste on 17 prosenttia.

Suomessa verojen osuus sähkön hinnasta oli vuoden 2017 jälkipuoliskolla 33 prosenttia. Ruotsissa se oli 2 prosenttiyksikköä korkeampi.


Eurostatin tilastoon

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit