01.10.2015, kello 11.17

Asiakasta ei sähkömarkkinoilla unohdeta

Suomen sähkön pientuotannosta mallia EU:lle

Julkisuudessa on usein väitetty, että Suomi on takapajula sähkön pientuotannon edistämisessä. Väite joutuu outoon valoon, kun käy ilmi, että Suomen tapaiset ratkaisut pientuottajalta yli jäävän sähkön markkinoille tuomisessa esitetään komission papereissa pitkän aikavälin tavoitteena koko EU:lle.

Näin toteaa Energiateollisuus ry:n (ET) sähkökauppatoimialan johtaja Pekka Salomaa, joka oli syyskuun lopulla kertomassa eduskunnan talousvaliokunnalle alan näkemyksiä komission tiedonannoista, jotka koskevat energiamarkkinoiden uutta rakennetta ja energia-asiakkaan aseman parantamista. 

          Pekka Salomaa

– Sähkön pientuotannon osalta Suomessa on tehty pitkäjännitteistä työtä ja luotu sellaista järjestelmää, joka voisi toimia kestävästi pitkään.

Vielä kannattaa vaikuttaa 

Salomaan mukaan komissio on tehnyt hyvää työtä, mutta moni asia on senkin ajattelussa yhä auki. Näin ollen hänestä on hyvä aika vaikuttaa vielä, ja Suomenkin se kannattaa tehdä, kun joukon edellä kulkeneena meillä on paljon annettavaa.

Suomessa on esimerkiksi huippuluokkainen sähkön mittaus ja tiedon käyttö. Sen ansiosta asiakkailla on mahdollisuus osallistua Suomessa sähkömarkkinoille paremmin kuin missään muualla. Tällä tavoin asiakkaat voivat muun muassa säästää sähkölaskussaan ajoittamalla kulutustaan edullisiin aikoihin.

– Edistyksellistä systeemiämme uhkaa kuitenkin rajoitus, jos EU-tasolla oleva ajatus siirtyä sähkökaupassa tunnista vartin jaksoihin toteutuu. Muutosta ei tarvita Pohjolassa, mutta etelämpänä siihen on aito tarve kovasti vaihtelevan tuotannon takia, Salomaa sanoo.

ET on tehnyt esityksen, joka mahdollistaisi sekä kysyntäjouston jatkumisen pienilläkin asiakkailla että muun sähköntuotannon tarpeellisen jouston äkillisissä tuuli- ja aurinkotuotannon vaihteluissa.


Pääkuva: Fortum Oyj

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit