Metsien hiilinieluvaikutusten käsittelystä saattaa muodostua kuuma peruna Euroopan unionin ilmastopolitiikassa. Kyse on pitkälti siitä, kuinka paljon EU-maat voivat tulevaisuudessa laskea metsien hiilinieluvaikutuksia hyväkseen päästövähennystoimissa.

Suomen kannalta asetelma on kaksijakoinen. Suomessa metsät kasvavat kohisten ja samalla kasvaa metsien kyky sitoa entistä suurempia määriä hiilidioksidia ilmakehästä. Tiilikaisen mukaan metsät ja erilaiset maa-alueet sitovat Suomessa vuosittain 20–50 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Tämä on 30–60 prosenttia Suomen vuotuisista kokonaispäästöistä.

Jos metsien kasvusta aiheutuva hiilidioksidin väheneminen otettaisiin täysimääräisesti huomioon kansallisissa päästövähennystoimissa, voitaisiin päästövähennystoimia löysätä muilla sektoreilla — esimerkiksi liikenteessä. Tämä ei kuitenkaan sovi Tiilikaiselle.

— Suomi haluaa tehdä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa. Siksi Suomi ei toimi metsien hiilinielujen huomioon ottamiseksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä, hän toteaa.

Näkemyksen taustalla saattaa vaikuttaa myös Suomen hallituksen tavoite lisätä reippaasti metsien käyttöä. Tämä on kaksijakoisen asetelman toinen puoli: metsien hiilinieluvaikutus vähenee mitä enemmän metsiä käytetään. Suomalaiset haluavat pitää EU:n ilmastopolitiikkaa suunniteltaessa huolen siitä, että metsiin kohdistuvalla hiilinielupolitiikalla ei rajoiteta metsien käyttöä.

Tiilikainen toteaakin, että ”viime kädessä se on politiikkaa, kuinka paljon nielujen vaikutuksia otetaan huomioon”. Otetaan hiilinielujen vaikutus huomioon päästövähennyksiä laskettaessa, mutta pienimmällä mahdollisella tavalla –periaatteesta saattaakin muodostua suomalaisen hiilinielupolitiikan kova ydin Euroopan unionissa.

Nieluvaikutukset tieteelliseen seurantaan

Tiilikainen korostaa hiilinieluvaikutusten tieteellistä tutkimusta. Hän muistuttaa, että Pariisin ilmastokokouksen yksi tavoite on saattaa maailman hiilidioksidipäästöt ja kasvuston hiilinieluvaikutukset tasapainoon vuosisadan jälkipuoliskolla. Tämä tarkoittaisi sitä, että maapallon metsät ja kasvillisuus sitoisivat kaiken sen hiilidioksidin, mitä ihmisten toimet aiheuttavat. Tällöin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei enää kasvaisi.

— Metsänhoidolliset ja maankäyttöön liittyvät toimet korostuvat tässä asetelmassa. Maailman metsittämisessä Suomella olisi myös paljon annettavaa.

Tiilikaisen mielestä hiilinielut olisi saatava nykyistä tarkempaan tieteelliseen seurantaan. Tietoja niiden vaikutuksista on vielä liian vähän.

— Hiilinielujen seurannasta olisi saatava läpinäkyvää. Ihanteellista olisi, jos ympäri maailmaa käytettäisiin samankaltaisia seurantajärjestelmiä.

Tiilikainen haluaisi panostaa erityisesti maankäytön vaikutusten tutkintaan ja miten maankäyttö vaikuttaa hiilidioksidipäästöjen syntyyn. Tuoreen selvityksen mukaan näyttäisi esimerkiksi siltä, että suometsät aiheuttavat kuviteltua enemmän ilmastopäästöjä.

Metsät ovat kokonaisuus

Tiilikainen mielestä bioenergian rooli korostuu turhan voimakkaasti biotalouskeskustelussa.

— Biotalous on paljon muutakin kuin vain energiaa. Metsät taas ovat kokonaisuus.

Tästä huolimatta bioenergia on ministerin mielestä kustannustehokkain tapa vähentää ilmastopäästöjä. Ilmastomuutoksen tieteellisiä syitä tutkiva kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on samoilla linjoilla. Tiilikainen odottaa myös EU:n komission päätyvän asiassa samalle kannalle, vaikka ei olekaan siitä täysin varma.

— Metsät ja puunkäyttö ovat EU:n jäsenmaista tärkeitä ainakin Suomelle, Ruotsille, Latvialle ja Itävallalle. EU-komissiossakin ymmärretään asetelma. Sen sijaan kaikki EU:n jäsenmaat eivät välttämättä tätä ymmärrä.

Taustaa

EU-komissio valmistelee parhaillaan ehdotusta siitä, miten maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous liitettäisiin osaksi Euroopan unionin vuoden 2030 ilmastopoliittisia toimia. Todennäköisesti komissio julkaisee ehdotuksensa kesällä — samaan aikaan, kun päästökaupan ulkopuolista ns. taakanjakosektoria koskevat linjaukset julkistetaan. Maankäyttö ja metsätalous kuuluvat EU-tasolla ns. LULUCF-sektorille.

Euroopan unionissa Suomen tavoitteena on, että LULUCF muodostaisi EU:n ilmastopolitiikassa kokonaan oman sektorinsa. Suomen mielestä sitä ei saisi liittää osaksi päästökaupan ulkopuolista taakanjakosektoria. LULUCF-sektorin nieluvaikutuksista maat voisivat Suomen linjausten mukaan laskea hyväkseen rajatusti vain osan — esimerkiksi kymmenen prosenttia maatalouden päästöistä.

Suomen mielestä jäsenmaiden olisi pakko raportoida nielut ja päästöt metsien, peltojen, niittyjen ja ruohikoiden osalta. Metsien päästöjen ja nieluvaikutusten osalta voitaisiin käyttää kansallisesti rakennettuja mittausmenetelmiä, jotka kuitenkin yhteisesti tarkistettaisiin. Samalla metsätuotteisiin sitoutunut hiili pitäisi raportoida.

Kuva: Lehtikuva Oy