19.11.2015, kello 11.11

ET:n Juha Naukkarinen:

Suomi on energiamurroksen eturintamassa

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen ei niele julkisuudessa silloin tällöin esitettyjä väitteitä, että Suomen energiapolitiikka ja energia-ala olisivat kuin takapajula suhteessa maailmalla etenevään energiamurrokseen. Hänen mukaansa olemme päinvastoin monessa suhteessa murroksen eturivissä.

Naukkarinen muistuttaa, että Suomessa on muun muassa ympäristöolosuhteista johtuen selviä eroavaisuuksia verrattuna energiakäänteen edelläkävijämaihin Saksaan ja Tanskaan.

– Siitä huolimatta uusiutuvien käyttö on kasvanut meillä viime vuosina selvästi enemmän kuin esimerkiksi Saksassa. Suomi on kolmanneksi suurin uusiutuvan energian käyttäjä Euroopan unionissa. Suomen sähkötuotannosta uusiutuvaa on 40 prosenttia ja päästötöntä 75 prosenttia.

Suomen energiajärjestelmän vahvuutena Naukkarinen pitää monipuolisuutta. Lisäksi Suomen valtteja on jo pitkään ollut energiatehokas yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotanto, jossa olemme maailman johtavia maita ja jonka suurin energialähde on useana vuotena ollut uusiutuva puu.

Suomessa on isoa ja pientä tuotantoa

Suomea on myös sanottu keskittyneen energiantuotantojärjestelmän maaksi, joka on jämähtänyt 1980-luvulle. Tätäkään Juha Naukkarinen ei allekirjoita.

– Energiantuotanto on Suomessa moneen muuhun Euroopan maahan nähden hajautunutta. Energiapalettimme monipuolisuuden lisäksi voimalaitosten kokoluokat vaihtelevat suuresti.

Naukkarinen huomauttaa myös, että Suomessa on maailman älykkäin sähköverkko, joka mahdollistaa tuntikohtaisen seurannan sekä tehokkaan ja järkevän sähkönkäytön.

– Ja pisteenä iin päälle, Suomessa on yksi Euroopan edullisimmista sähköenergian hinnoista, mikä kertoo kustannustehokkaasta energiajärjestelmästä. Tanskassa ja Saksassa kuluttajat maksavat sähköstä kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa.

Kuva: STT-Lehtikuva

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Testaus

Kommentoinnin testaus

Jukka - ti huhtik. 18 14:08:12 2017