Suomalaisten järvien korkeasta humuspitoisuudesta ja rehevöitymisestä syytetään usein turvetuotantoa. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) ja Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa turvetuotannon osuutta järvissä tapahtuviin muutoksiin oli kuitenkin vaikea erottaa muusta ihmistoiminnasta, kuten metsätalouden aiheuttamista vaikutuksista tai metsistä järviin luonnostaan kulkeutuvasta humuksesta.

Syitä humuspitoisuuden kasvulle selvitettiin kahden lähekkäin sijaitsevan järven vertailututkimuksella. Järvistä toisen valuma-alueella on turvetuotantoa, mutta toisen valuma-alueella sitä ei ole. Tutkimuksen kohteiksi valittiin Keuruulla sijaitsevat Iso Kivijärvi ja Martinjärvi — järvistä Martinjärvi on turvetuotannon valuma-alueella.

Useita tutkimusmenetelmiä käytössä

GTK:n tutkimuksessa molemmista järvistä otettiin sedimenttinäytteet vuoden 2012 maaliskuussa. Seuraavana kesänä molemmat järvet kaikuluodattiin pehmeisiin sedimentteihin tunkeutuvalla matalataajuuskaikuluotaimella.

Sedimentin ikä määriteltiin vanhemmissa kerrostumissa radiohiilimenetelmällä. Radiohiilimenetelmän avulla voidaan määrittää tuhansia vuosia vanhojen kerrostumien ikä. Nuorempien pohjakerrostumien ikä määriteltiin radiolyijymenetelmällä, joka soveltuu enintään 150 vuotta vanhojen kohteiden tutkimiseen. Lisäksi Tsernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden aiheuttamat pohjakerroksiin pakkautuneet laskeumat auttoivat järvien pohjaan kertyneiden kerrostumien iän määrityksessä.

Turvetuotannon valuma-alueella sijaitsevan Martinjärven pohjassa Tsernobylin aiheuttama laskeuma löytyi 7–8 senttimetrin syvyydestä. Tämän perusteella voitiiin päätellä, että pohjasedimentin paksuus kasvaa vuosittain noin kolme millimetriä. Ison Kivijärven sedimenttikerroksen kasvu oli samaa luokkaa, vaikka järvi ei sijaitse turvetuotannon valuma-alueella — Ison Kivijärven syvännealueelta otetuissa näytteissä pohjasedimentin kasvu oli jopa hivenen nopeampaa kuin Martinjärvessä.

Maankäytön vaikutukset havaittavissa

Tutkimuksen mukaan Ison Kivijärven sedimenttikerrostumissa maankäytön vaikutus näkyy hyvin. Martinjärven pohjakerrostumien historia on pitkälti samanlainen, mutta siellä muutokset näkyvät heikommin.

Humusta muodostavien mineraaliaineksien kulkeutuminen kummankin järven valuma-alueilta voimistui 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana — seuraava merkittävä muutos järvissä tapahtui 1960-luvulla. Suurin muutos kummassakin järvessä alkoi kuitenkin vasta 1980-luvulla. Tuolloin kiintoaineksen kulkeutuminen järviin kasvoi ja järvien rehevöityminen alkoi. Turvetuotannon osuutta muutoksiin tutkimuksessa ei kuitenkaan voitu osoittaa — turvetuotanto Martinjärven valuma-alueella alkoi 1970-luvulla.

Turvetuotannon vaikutus ei näy eliöyhteisöissä

Eliöyhteisöjen muutoksia tutkimuksessa selvitettiin järvien piilevien ja surviaissääskitoukkien jäänteitä tutkimalla. Piilevien ja toukkien jäänteet säilyvät järven pohjakerrostumissa vuosituhansien ajan, jolloin tutkimustuloksia voidaan käyttää veden laadun ja ekologisen tilan muutosten kuvaajina.

Rehevöitymisen paljastavat piilevälajit lisääntyivät kummassakin järvessä 1960-luvulta lähtien. Tällöin järvien valuma-alueita ryhdyttiin ojittamaan, kun alueita otettiin metsätalouden käyttöön. Martinjärven ravinnemäärät kasvoivat 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin järven valuma-alueella alkoi turvetuotanto.

Iso Kivijärvessä eliölajien määrän havaittiin vähentyneen tasaisesti aina 1800-luvun lopulta lähtien. Martinjärvessä taas lajien vaihtelu on ollut suurta viimeiset neljä sataa vuotta.

Piilevä- ja surviaissääskianalyysien tulosten perusteella ei kuitenkaan voida osoittaa sitä, kuinka suuri osuus Martinjärven rehevöitymisestä johtuu turvetuotannosta, metsätalouden toimista tai muista alueella tapahtuneista ympäristömuutoksista.

Humus vaikuttaa järvien virkistyskäyttöön

Runsas humuksen määrä järvissä vaikuttaa mm. niiden virkistyskäyttöön. Runsas humus myös rehevöittää järviä ja vaikuttaa niiden eliöstöön. Humusjärven vesi on yleensä hyvin tummaa. Humus pakkaantuu järven pohjaan, jolloin järvi ajan myötä mataloituu.

Tummavetiset humusjärvet ovat luontaisesti yleisiä erityisesti pohjoisella havumetsävyöhykkeellä — suomalaisten järvien humuspitoisuus on luonnostaan yksi maapallon korkeimmista. Humusta kulkeutuu järviin etenkin havumetsäalueilla ja kosteilta soistuneilta maa-alueilta.

Lähde: Martinjärven ja Iso Kivijärven sedimenttitutkimuset (Tommi Kauppila ja Jarmo Meriläinen)

Kuva: Scanstockphoto