15.02.2017, kello 15.42

Maailman suurin verkkoon liitetty patteristo

Teslalta jättisähkövarasto huippunopeasti

Suomeenkin mahdollisesti rantautuva Tesla Motors Inc. sai tammikuun lopussa valmiiksi maailman suurimman verkkoon liitettävän sähkövaraston Kaliforniaan, ja valmistuminen alusta loppuun kesti vain kolme kuukautta.

Yksin Teslan sähkövarasto nousee maailman suurimmaksi patteristoksi, mutta samaan aikaan valmistui samoille sijoille Etelä-Kaliforniaan kaksi vastaavaa, AES Corp:n ja Altagas Ltd:in valmistamaa sähkövarastoa.

Nämä kolme moduulia koostuu 396 Powerpack-nimisestä yksiköstä, joissa kussakin on 16 000 litiumista valmistettua patterisolua. Kolmen massiivisen laitoksen yhteisteho on 20 megawattia ja ne edustavat 15 prosenttia globaalista verkkoon liitetystä sähkövarastotehosta.

Sähköautoistaan tunnettu Tesla on pelannut uhkapeliä perustettuaan Nevadan Renoon 5 miljardia dollaria maksaneen sähköakkutehtaan. Sähköautojen ohella yhtiön visio on ollut, että miljoonia pieniä pattereita yhdistämällä vihreää sähköä voidaan varastoida riittävästi ja syrjäyttää fossiilisähkö verkosta.

Tähän asti jättipatterihanke oli osoittautunut vain sormin laskettaviksi sähköverkon pilottiprojekteiksi. Mutta tällä viikolla (4) hankkeeseen tuli muutos, Bloomberg Technology uutisoi asiasta.

Vihkiseremonioita odotellessa Teslan teknologiajohtaja J.B. Straubel toppuutteli liikainnostusta toteamalla, että tämä vallankumous on vasta aluillaan. Hän kuitenkin sanoi olevan vaikea käsittää nopeutta, jolla sähkövarasto pystytettiin. Varaston kasvulla lienevät vain inhimilliset rajat.

Maakaasuvuoto taustalla

Sähkövarastohankkeet saivat alkunsa maakaasuvuodosta, joka tapahtui Los Angelesin lähellä sijaitsevassa Aliso Canyonissa lokakuussa vuonna 2015. Vuoto vapautti tuhansia tonneja metaania ilmakehään, ennen kuin se saatiin tukittua viime vuoden helmikuussa.

Vuoto herätti sähköyhtiö Southern California Edisonin (SCE) kiirehtimään sopimuksia energiavarastojen pystyttämisestä estääkseen talven mahdollisia blackouteja.
Aikaa ei ollut hukattavaksi. Kaikki kolme hanketta valmistuivat vähintään puolessa vuodessa, ja Tesla oli kaikista vikkelin – sen hanke kesti vain kolme kuukautta. Vastaavien hankkeiden valmistuminen olisi aiemmin vienyt vuosia.

Kuva: Tesla

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit