15.10.2015, kello 12.00

STEKin syksyn hankerahoituskierroksella

Tietoturvahankkeet olivat pääosissa

Sähköturvallisuuskeskus STEK on myöntänyt syksyn hakukierroksella rahoitusta kahdelle tietoturvaan liittyvälle hankkeelle. Toinen hankkeista liittyy sähköverkkotoimintaan ja toinen rakennusautomaatioon.

Konsulttitoimisto Reneco Oy:n sähköverkkotoiminnan tietoturvallisuushankkeessa kehitetään itsearviointityökalua, jonka tavoitteena on lisätä sähköverkkoyhtiöiden tietoturvallisuuden tasoa ja varmistaa sähkön siirron ja jakelun parempi jatkuvuus.

Rakennusautomaation tietoturvahankkeessa suunnitellaan puolestaan workshopia, jonka järjestää Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja jonka tarkoituksena on lisätä tärkeiden toimijoiden tietoturvaosaamista ka kartoittaa eri osapuolten tietoturvan haasteita.

Merkittävää rahoitusta sai myös STUL ry:n koordinoima hanke, jossa selvitetään primäärienergia- ja energiamuotokertoimien vaikutuksia ja kehittämistä. Hankkeessa on toimijoita monipuolisesti sähköalalta, mutta varsinaisen selvitystyön tekee VTT.

Jatkossa joustavampaan rahoitukseen

Syksyn 2015 rahoituskierroksella jaettu summa, 84 700 euroa, oli jonkin verran pienempi kuin aiemmin. Hankkeisiin vuositasolla budjetoitu summa ei kuitenkaan ole pienentynyt, vaan tavoitteena on jatkossa joustavampi rahoitus, niin että hankkeista voi neuvotella STEKin kanssa läpi vuoden.

– On kaikille osapuolille parempi olla aktiivisesti yhteydessä jo ennen hankehakua, jotta voimme varmistaa, että STEKin painopisteet ja tavoitteet hankkeessa täyttyvät, toimitusjohtaja Timo Kekkonen sanoo.

STEK myöntää rahoitusta kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä rahoituskierroksilla. Myönnettävä rahoitusosuus voi olla enintään 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.

Rahoituksen jakamisesta päättää STEKin hallitus asiantuntijatyöryhmän esityksen perusteella. Rahoituspäätösten käsittely kestää tyypillisesti noin kuukauden verran hankehakujen määräaikojen (15.3. ja 15.9.) umpeutumisesta.


Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit