19.05.2015, kello 13.58

Sähköautojen latausverkosto laajenee Turun ulkopuolelle

Toinen latausasema keskustaan

Turku Energia laajentaa sähköisen liikenteen latausasemaverkostoa. Samalla asemat liitetään valtakunnalliseen Virtapiste-verkostoon.

Turun alueen toinen julkinen sähköajoneuvojen latausasema on avattu kaupungin keskustassa osoitteeseen Puutarhakatu 4. Latausasemalla on kaksi keskinopeaa latauspistettä, joissa ajoneuvon latausaika on noin 3–8 tuntia automerkistä riippuen. Latauspisteet ovat yhteensopivia eri automerkkien latauspistokkeiden kanssa. Latausasemilta saatava sähkö on tuotettu tuulivoimalla.

— Latausasemien tarve kaupungissa kasvaa, kun sähköautot yleistyvät. Sähköautojen määrä puolestaan lisääntyy sitä mukaa, kun päästöjä ja fossiilisia polttoaineita koskeva lainsäädäntö tiukentuu, kertoo Turku Energian kehityspäällikkö Antto Kulla.

Sähköisen liikenteen suosiminen kohetaan Suomen vaihtotasetta. Samalla syntyy työpaikkoja ja teknologiavienti kasvaa. Suomessa kehitetty sähköautojen latausteknologia on oivallinen vientituote. Turku Energian hankkiman uuden latausasemanon on valmistanut suomalainen Ensto.

— Näytöllä varustettu latausasema on toinen laatuaan Suomessa, Kulla kertoo.

Kesän alussa Turku Energia avaa latausaseman Paimiossa Tammisillan ABC-aseman yhteydessä. Samalla tontilla sijaitsee myös Tesla Motorsin sähköautojen pikalatausasema.

Turku Energian tavoitteena on laajentaa sähköistä liikennettä palvelevaa latausverkostoa entisestään vuoden 2015 kuluessa — neljäs asema avataan kesällä osoitteessa Hämeenkatu 8.

Suomessa käytössä olevat sähköisen liikenteen julkiset latauspisteet on nähtävissä täällä.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit