Yleensä puu korvaa turpeen polttamiseen perustuvissa voimalaitoksissa ja lämpökeskuksissa. Turpeen nopeutettu alasajo lisää räjähdysmäisesti puu- ja bioenergian kysyntää.

Turpeen energiakäytöstä on muodostunut suomalaisen ilmastopolitiikan kärpäsenlika. Koska turpeen polttaminen aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin kivihiilen ja maakaasun polttaminen, ei kansalaisten enemmistö näytä surevan turpeen energiakäytön lopettamista. Tämä näkyy jo kansalaiskyselyjen tuloksissa.

Turpeen polttaminen aiheuttaa vuosittain kuuden miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Tämä on noin kymmenen prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Tähän asti turpeen energiakäyttöä on pitänyt pinnalla sen kotimaisuus. Se on puun lisäksi ainoa kotimainen energiakäyttöön soveltuva polttoaine. Turpeella on merkitystä myös huoltovarmuuspolttoaineena.

Turpeen kaltainen paljon hiilidioksidipäästöjä aiheuttava polttoaine sopii huonosti ilmastopolitiikan aikaan. Kun Keski-Euroopassa painiskellaan kivihiilen ja ruskohiilen käytön vähentämisen kanssa, käydään Suomessa kädenvääntöä turpeen energiakäytöstä. Kansakunnat tietävät, että päästöjä aiheuttavien polttoaineiden käyttöä on vähennettävä tavalla tai toisella. Siksi myös Sanna Marinin hallitus on asettanut tavoitteeksi puolittaa energiaturpeen käyttö vuoteen 2030 mennessä. Tämä on osatavoite matkalla kohti hiilineutraalia Suomea. Sen pitäisi toteutua vuoteen 2035 mennessä.

Tällä hetkellä turpeen alasajon vaikutuksia tutkitaan hallituksen asettamassa turvetyöryhmässä. Sen tehtävänä on arvioida erilaisten ohjauskeinojen toimivuutta, mutta myös selvittää laajemmin alasajon yhteiskunnallisia ja aluepoliittisia vaikutuksia. Työryhmän piikkiin on jo laadittu mallinnuksia. Lisäksi Sitra julkaisi kesän kynnyksellä raportin turpeen roolista ja sen käytön vähentämisen vaikutuksista.

Päästökauppa vai vero?

Tällä hetkellä turpeen energiakäyttöä ohjaavat EU:n päästökauppa ja verotus. Molemmat ohjauskeinot aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia turvetta käyttäville yhtiöille ja heikentävät turve-energian kilpailukykyä.

Päästökauppa ja verotus eivät kuitenkaan ole ainoat asiat, jotka vaikuttavat energiayhtiöiden valintoihin. Myös vaihtoehtoisten polttoaineiden hinta vaikuttaa siihen, kuinka paljon turvetta lapioidaan kattiloihin. Lisäksi turpeen käytön aiheuttamalla imagohaitalla on väliä.

Kumpi ohjaa energiayhtiöiden toimintaa tehokkaammin: verotus vai päästökauppa? Energiatoimialan mielestä hyvin toimiva päästökauppa hoitaa turpeen markkinoilta. Sitä avittamaan ei tarvita veroja, jotka ovat pelkkä ylimääräinen yhtiön tulosta ja investointikykyä rasittava kuluerä.

Vero-ohjausta kannattavat ne, jotka eivät luota päästökaupan ohjausvaikutukseen. Vero-ohjausta kannattavien mielestä verotus hoitaa turpeen markkinoilta takuuvarmasti toivottuun ajankohtaan mennessä.

Se on totta, että päästöoikeuksien hintakehitystä ei voi ennustaa luotettavasti. Päästöoikeuksien hinta heiluu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Lisäksi päästöoikeuden hintaan vaikuttavat yleiset talouden suhdanteet. Se voidaan kuitenkin laskea, että jos päästöoikeuden hinta vuonna 2030 olisi esimerkiksi 35 euroa hiilidioksiditonnilta, toteutuisi hallituksen asettama tavoite.

Päästökaupan huono maine

Päästökaupan ohjausvaikutus tunnustetaan, mutta samalla sitä myös epäillään. Päästökaupan huono maine johtuu ainakin osittain alkuvuosien kompuroinnista. Kun päästöoikeuksia aikoinaan laskettiin runsaskätisesti markkinoille, jäi päästöoikeuden hinta pitkäksi aikaa alhaiselle tasolle. Tämän seurauksena päästökaupan ohjausvaikutus oli vaatimaton.

Asia korjaantui, kun päästökaupan kylkeen rakennettiin markkinavakausmekanismi. Sen avulla voidaan säädellä päästöoikeuksien määrää markkinoilla. Jos päästöoikeuksia on markkinoilla likaa, imuroi markkinavakausmekanismi ylimääräiset pois. Tämä ylläpitää päästöoikeuksien kaupankäynnissä niukkuutta — ja varmistaa ohjausvaikutuksen. Markkinavakausmekanismin vaihtoehdoksi kaavailtiin myös "lattiahintamallia", jolloin päästöoikeuden hinta ei voisi missään olosuhteissa laskea tietyn hinnan alapuolelle.

Markkina-analyytikoiden mielestä päästöoikeuksien hintakehitys on kuitenkin kaikissa olosuhteissa nouseva. Tämä johtuu siitä, että EU:n päästövähennystavoitteet kiristyvät koko ajan tietyn suunnitelman mukaisesti — toisaalta taantuman osuessa kohdalle hinta saattaa myös laskea, mutta vain hetkellisesti. Vielä tämän vuoden aikana päättäjien pitäisi kokoontua tarkentamaan unionin päästövähennystavoitteiden tiukentamista.

Ilmastopolitiikan kiristyminen heijastuu väistämättä myös päästökauppaan, koska päästökauppa on Euroopan unionin tärkein väline päästöjen vähentämiseksi. Koska helpoimmat päästövähennyskeinot ovat jo käytössä, on päästöjen vähentämien tästä eteenpäin aina vain haastavampaa. Moni asia viittaakin siihen, että päästöoikeuksien hintakehitys ei ole ainakaan laskeva.

Fiskaalinen vai ohjaava vero?

Nykyisin käytössä oleva turvevero on fiskaalinen vero. Todellisuudessa turpeen käyttöä ohjaa pelkästään päästökauppa — verosta riippumatta.

Jos veron käyttö olisi ehdollista, olisi sillä myös ohjausvaikutuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että vero otettaisiin käyttöön vasta siinä tapauksessa, jos päästökauppa ei ohjaa turpeen käyttöä kohti haluttua tavoitetta. Päästöoikeuden hinnan ja veron välille voitaisiin muodostaa riippuvuussuhde, eli vipu. Kun päästöoikeuden hinta nousee, painaa vipu vero-ohjauksen kohti nollaa — kun taas päästöoikeuden hinta laskee, nostaa vipu vero-ohjausta.

Valtiontalouden kannalta tämäntyyppinen veroratkaisu olisi ennakoimattomuudessaan painajainen — mutta entäs sitten? Eikös tavoitteena ole ennen kaikkea vaikuttaa vero-ohjauksella turpeen energiakäyttöön eikä varmistaa verotuksen onnistumista.

Turpeen energiakäyttöä on tähän asti verotettu selvästi kevyemmin kuin kivihiilen ja maakaasun käyttöä. Tämä on aiheuttanut närää ja epäilyksiä siitä, että turpeen asemaa on aiheettomasti pönkitetty alhaisella verotuksella. Ratkaisuun vaikutti kuitenkin aikoinaan turpeen kotimaisuus. Tällä tavalla haluttiin varmistaa se, että monipolttoainekattiloissa polttoaineen käyttö ei ohjautuisi turpeesta kivihiileen, joka on tuontipolttoaine.

Nopeutettu alasajo — yllätyksiä tiedossa

Käytännössä turpeen energiakäyttöä ohjataan hybridiratkaisulla: verotuksen ja päästökaupan yhdistelmällä. Kyse on ennen kaikkea siitä, mikä on verotuksen ja päästökaupan keskinäinen suhde. Tällä hetkellä näyttää siltä, että turpeen verotusta halutaan kiristää — huolimatta siitä, mitä päästöoikeuden hinnalle tapahtuu.

Jos verotus kiristyy, nopeutuu turpeen alasajo. Entä miten turvetta käyttävät energiayhtiöt reagoivat tilanteeseen?

Jos muutos tapahtuu nopeasti, korvautuu turve puulla ja muilla biopolttoaineilla — sen mukaan, mikä on edullisinta. Monipolttoainekattiloissa tämä onkin mahdollista. Samalla kysyntä puumarkkinoilla kasvaa ja puuenergian hinta nousee. Metsäteollisuus saattaa myös hermostua, kun energiayhtiöt tulevat kuokkimaan kuitupuumarkkinoille.

Entä jos puuenergiaa ei riitä kaikille tai jos hinta kipuaa taivaisiin? Silloin puuhakkeen ja puuenergian tuonti kasvaa. Ainakin Venäjältä on saatavissa lähes rajattomasti puuhaketta — tosin sen alkuperän varmistaminen voi olla vaikeaa. Sitä paitsi Eurooppaan tuodaan jo tällä hetkellä kohtuullinen määrä puupellettejä Pohjois-Amerikasta.

Uudehkojen monipolttoainekattiloiden omistajat voivat sukkuloida liukkaasti fossiilisten polttoaineiden, turpeen ja biopolttoaineiden välillä. Parhaimmillaan uusissa kattiloissa voidaan polttaa vaikeuksitta pelkkää puuta, jos hinta ja saatavuus ovat kohdallaan — ja jos laitoksen ympäristölupa sallii tämän.

Ennen 2000-lukua valmistuneiden voimalaitosten tai lämpökeskusten omistajat sen sijaan ovat pulassa. Vanhemmat kattilat on aikoinaan suunniteltu siten, että palamisprosessissa tarvittava rikki saadaan polttoaineseokseen lisätystä turpeesta. Rikkiä tarvitaan estämään puupolttoaineen sisältämän kloorin korroosiota aiheuttavat vaikutukset. Käytännössä turvetta pitäisi olla tällaisten laitosten polttoaineseoksessa vähintään 25 prosenttia. Vanhaan tekniikkaan perustuvia laitoksia on Suomessa käytössä noin 50 kappaletta.

Laitosten tekniikkaa uusimalla turpeen käytöstä päästään eroon myös vanhemmissa laitoksissa. Laitoksiin voidaan asentaa esimerkiksi rikinsyöttölaitteet tai polttoaineen joukkoon voidaan sekoittaa rikkigranulaattia. Näillä keinoilla voidaan korvata turve ja siitä saatava rikki.

Mikäli kaikkien noin 50 laitoksen tekniikka päivitettäisiin, tarvittaisiin tätä varten rahaa 150–250 miljoonaa euroa. Investointien lisäksi polttoaineen hankinta kallistuu, mikä heijastuu kaukolämmön hintaan. Samalla kamppailu kiinteistökohtaisista lämmitysratkaisuista kovenee.

Riittääkö laitevalmistajien kapasiteetti?

Nopeutettu turpeen alasajo aiheuttaa investointipiikin niissä laitoksissa, joissa turvetta on pakko käyttää sen sisältämän rikin vuoksi. Entä miten laitteita toimittava teollisuus kykenee reagoimaan kasvavaan laitekysyntään?

Kaikkia 50 turvetta teknisistä syistä käyttävää laitosta tuskin ryhdytään päivittämään samanaikaisesti. Osaa ei ehkä päivitetä lainkaan — etenkään niitä laitoksia, joiden elinkaari on jo ehtoopuolella.

Osa laitoksista ehkä lopettaa turpeen käytön ilman, että laitoksen tekniikka uusitaan. Tällaisessa tapauksessa omistaja hyväksyy sen, että puun käytön lisäämisestä aiheutuva kuumakorroosio syö laitoksen ennenaikaisesti romutuskuntoon, jonka jälkeen voidaan investoida kokonaan uuteen teknologiaan.

Osa energiayrityksistä taas suuntaa aivan uusille markkinoille: lisätään hukkalämpöjen käyttöä ja panostetaan geotermiseen lämpöön — unohdetaan polttamiseen perustuva tekniikka kokonaan.

Uuden tekniikan läpimurto

Tällä hetkellä uutta lupaavaa tekniikka on kehitteillä poikkeuksellisen paljon. Kaikille niille on tyypillistä se, että energian tuottaminen ei enää perustuu polttamiseen. Uusien teknologioiden kaupallista läpimurtoa on kuitenkin vielä odotettava tovi. Ihanteellista olisi, jos nykytekniikalla voitaisiin kitkutella siihen asti, kunnes uusi tekniikka olisi kaupallisesti iskussa.

Suurin osa kehitteillä olevasta uudesta tekniikasta on suunnattu kaukolämmön tuotantoon. Niitä ovat pienikokoiset ydinreaktorit, geoterminen lämpö, suuret lämpöpumput, tuulisähkö, teollisuuden hukkalämpöjen entistä laajamittaisempi käyttö sekä lämmön varastointitekniikat. Vanhenevien laitosten tekniikan päivittäminen pakon edessä lykkäisi kuitenkin uusiin päästöttömiin tekniikoihin suuntautuvaa investointihalukkuutta kauemmas tulevaisuuteen senkin jälkeen, kun ne on kaupallistettu.

Turpeen käyttö energiantuotannossa vähenee myös muista syistä kuin sen käyttöön kohdistuvasta ohjauksesta. Käyttöön vaikuttavat omistajapolitiikka ja imagosyyt. Koska monella kunnalla ja kaupungilla on ohjelmia, jotka tähtäävät hiilineutraaliin tulevaisuuteen, näkyy tämä myös kunnan omistaman energiayhtiön omistajapolitiikassa. Päästöjä aiheuttavien energiaraaka-aineiden käyttöä vähennetään myös ihan omista lähtökohdista.

Faktat

Kaukolämpöä ja teollisuushöyryä

Suomi tuottaa vuosittain noin 15 terawattituntia turve-energiaa. Tästä kahdeksan terawattituntia on energiayhtiöiden tuottamaa ja seitsemän terawattituntia teollisuuden tuottamaa. Turve-energian osuus on noin viisi prosenttia Suomen kokonaisenergian käytöstä.

Energiayhtiöiden tuottamasta turve-energiasta suurin osa on kaukolämpöä: noin kuusi terawattituntia. Turpeella tuotettu sähkökin syntyy sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa kaukolämmön sivutuotteena.

Teollisuuden turve-energiasta neljä terawattituntia on höyryä ja kolme terawattituntia sähköä.

Turpeen energiakäyttö vaihtelee vuosittain voimakkaasti. Tähän vaikuttaa kilpailevan puuenergian hinta ja turvetuotannon onnistuminen. Sateisina kesinä energiaturpeen tuottaminen on vähäisempää kuin kuivina kesinä.

Turve-energian huippuvuodet osuivat 2000-luvun alkuun, jolloin turpeella tuotettiin vuosittain energiaa jopa 30 terawattituntia. EU:n päästökauppa ja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen ovat vähentäneet turpeella tuotetun energian määrää.

Turpeen tuotannon työllisyysvaikutukset ovat noin 2500 henkilötyövuotta.

Turvetuotanto alkoi Aitonevalla 1940-luvulla. Nykyisin toiminta alueella on jo lopetettu ja alue palautuu takaisin suoksi.

KAINALOSSA

Päästöt vähenevät vääjäämättä

Suomi haluaa turpeesta eroon. Samalla päästöoikeuksien hinta nousee vääjäämättä, kun eurooppalainen ilmastopolitiikka terävöityy. Tämän tietävät myös suomalaiset energiayhtiöt ja tämän tiedon varassa ne tekevät investointipäätöksiä.

Kaikesta skenaario- ja laboratoriohömpästä huolimatta suomalaisissa energiayhtiöissä tehdään töitä hartiavoimin, jotta hiilidioksidipäästöjä aiheuttavista tuotantomuodoista päästäisiin eroon. Jokainen yhtiö tietää, että päästöjä aiheuttavat tuotantomuodot eivät enää pärjää markkinoilla tulevaisuudessa. Siksi suurimmista turpeen energiakäyttäjistä yhdeksällä kymmenestä on meneillään tai suunnitteilla hankkeita, joiden avulla turpeesta päästään lopullisesti eroon.

Päättäjien huoli tai epäilys EU:n päästökaupan heikosta ohjausvaikutuksesta on turha. Se on totta, että päästöoikeuden hintakehitys seurailee talouden suhdanteita ja pörssikurssien kehitystä. Siksi päästöoikeuden tarkkaa hintakehitystä ei voi ennustaa. Lisäksi päästöoikeuden hinta voi niiata tai jopa romahtaa hetkellisesti.

Liiketoiminnan suunnittelu energia-alalla perustuu kuitenkin olettamukseen, että ilmastonmuutoksen torjunta maksaa ja että tulevaisuudessa se maksaa vieläkin enemmän. Investointipäätöksiä ei tehdä hetkellisten päästökaupan hoiperteluiden perusteella.

Suomalaisesta sähköntuotannosta yli kahdeksankymmentä prosenttia on jo päästötöntä. Toimiala on vähentänyt päästöjään nopeasti. Kaukolämmöntuotannossa on kuitenkin vielä tehtävää. Tällä hetkellä kaukolämmöstä noin puolet tuotetaan päästöttömästi, mutta eväät leikata päästöjä ovat jo olemassa: kehitteillä on tukku lupaavia tekniikoita, joiden yleistyminen vähentää kaikenlaista polttamisen perustuvaa energiantuotantoa. Nyt olisi oleellista saada uudet tekniikat käyttöön. Siksi tarvitaan kansallinen teknologiaohjelma, jonka avulla uudet päästöttömät kaukolämpöteknologiat sysäisivät lopullisesti turpeen markkinoilta.

teksti Petri Sallinen / kuvat Lehtikuva Oyj ja Vapo