Maakaasu on tällä hetkellä Mr.Nobody. Sen olemassaolo on unohdettu — aivan kuin sitä ei olisi olemassa. Antti Rinteen vetämän hallituksen ohjelmassa maakaasua ei mainita sanallakaan, mutta ei se enää näytä innostavan energiayhtiöitäkään. Innostuksen puutteeseen on monta syytä.

Maakaasu on fossiilinen polttoaine, jonka polttaminen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä — tosin huomattavasti vähemmän kuin muiden fossiilisten polttoaineiden tai turpeen polttaminen. Maakaasulla on kuitenkin moni hyviä ominaisuuksia. Esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotannossa maakaasun hyötysuhde on muita polttoaineita parempi. Kun maakaasuvoimalaitos tuottaa yhden yksikön lämpöä, syntyy samalla saman verran sähköä. Muita polttoaineita käytettäessä yhtä sähköyksikkö kohti syntyy kolme yksikköä lämpöä.

Sähköllä on arvonsa, kun kansakunta sähköistyy. Samalla kansakunta haluaa kuitenkin päästä eroon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien polttoaineiden käytöstä — ne edistävät ilmastonmuutosta. Kivihiili, öljy ja turve ovat olleet jo pitkään ilmastopolitiikan silmätikkuna, mutta maakaasu on tässäkin pelissä ollut Mr.Nobody. Tosin päästökaupan ohjausvaikutuksilta maakaasun käyttäjätkään eivät ole voineet välttyä.

Maakaasun fossiilisesta luonteesta huolimatta Suomen valtio on panostanut taloudellisesti Suomen ja Viron maakaasumarkkinat yhdistävään Baltic Connector -putkeen. Kun putki valmistuu, Suomen maakaasupotentiaali nelinkertaistuu. Tämä kai tarkoittaa sitä, että maakaasulle toivotaan uusia käyttäjiä — maakaasun hintakin saattaa laskea, kun uusi putkiyhteys lisää kilpailua. Tai sitten Suomeen Venäjältä tuotua kaasua myydään putkea pitkin Viroon ja tulevaisuudessa myös Viron kautta Keski-Eurooppaan.

Mitä maakaasun käytölle tapahtuu, kun taistelu ilmastonmuutoksesta etenee ja kiihtyy. Joutuuko sekin ei-toivottujen vieraiden listalle, kun kivihiilestä, öljystä ja turpeesta on päästy eroon. Keskieurooppalaisten maakaasuhankkeiden perusteella näin ei tapahdu Euroopassa vielä aikoihin.

Fossiilisista polttoaineista pienimmät ilmastopäästöt aiheuttavasta maakaasusta voi muodostua ylimenokauden energialähde, kun Suomi ponnistelee kohti hiilidioksidineturaalia yhteiskuntaa. Maakaasuinfrastruktuurilla on tässä arvonsa — ei kai sitä muuten ylläpidettäisi ja ei kai uusiin nesteytetyn maakaasun varastoterminaaleihin olisi investoitu. Entä jos maakaasulaitosten piippujen nokalle asennettaisiin hiilidioksidin talteenottolaitteet?

Maakaasu voi yllättäen nousta arvoonsa myös säätövoiman lähteenä. Säätöä kaipaavan vaihtelevan sähköntuotannon määrä kasvaa sähkömarkkinoilla. Samalla kasvaa myös reikien paikkailuun tarvittavan säätövoiman tarve. Tähän on Suomessa käytetty lähes yksinomaan vesivoimalaitoksia. Voisiko maakaasukäyttöisistä kaasuturbiinilaitoksista tulla pelastus, jos niitä rakennettaisiin nykyistä enemmän?

Onneksi maakaasuinfrastruktuuri on monikäyttöistä. Maakaasun lisäksi laitteet sopivat biokaasulle, jonka vuosittaiseksi potentiaaliksi on laskettu vähintään seitsemän terawattituntia. Tosin biokaasu on vielä aika paljon kalliimpaa kuin maakaasu. Lisäksi toimijat pitäisi saada tuottamaan biokaasua.

Maakaasu muuten saattaa sittenkin esiintyä uuden hallituksen ohjelmassa, vaikka m-kirjalla alkavaa sanaa ei ohjelmassa olekaan. Hallitus on nimittäin päättänyt nostaa lämmityspolttoaineiden verotusta ja laskea yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannon verotukea. Tästä kuviossa maakaasukin voi saada siivunsa. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan tiedä, mikä polttoaine saada jaossa Mustan-Pekan kouraansa.

Hallitus aikoo uudistaa myös energiaverojärjestelmän. Ehkä maakaasukin saa uudistuksessa osansa. Nythän maakaasu on verotettu lähes hengiltä.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö