18.12.2015, kello 12.40

Elvera Oy on Suomen neljänneksi suurin

Uusi sähköverkonrakennusyhtiö aloittaa

Elvera Oy on uusi Kaakkois-Suomesta kotoisin oleva sähköverkkojen rakentamiseen erikoistunut yhtiö. Elveran perusti kolme energiayhtiötä.

Elvera Oy syntyi vauhdilla. Suur-Savon Sähkö Oy, Lappeenrannan Energia Oy ja Kymenlaakson Sähkö Oy käynnistivät neuvottelut uuden verkonrakentamiseen erikoistuneen yhtiön perustamisesta vain kaksi kuukautta sitten. Nyt perustajayhtiöiden hallitukset ovat jo tehneet asiassa lopulliset päätökset.

— Elveralle on selvä tilaus, toteaa Kymenlaakson Sähkön toimitusjohtajana ensi vuonna aloittava Aku Pyymäki.

Kunkin energiayhtiön nykyiset verkonrakennusyhtiöt sulautetaan uuteen yhtiöön. Elvera Oy:n suurin omistaja on Suur-Savon Sähkö Oy 49,5 prosentin omistusosuudella. Lappeenrannan Energia omistaa yhtiöstä 30 prosenttia ja Kymenlaakson Sähkö 20,5 prosenttia.

— Elveran toiminta käynnistetään hallitusti 1.6.2016 mennessä, jotta tarvittavat yritysjärjestelyt ehditään tehdä huolella ja rauhassa, toteaa Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Perttu Rinta.

Elvera Oy on Suomen neljänneksi suurin verkonrakennus- ja infrastruktuuripalveluita tuottava yhtiö. Yhtiön uskotaan pärjäävän hyvin kilpailuilla markkinoilla, joita tällä hetkellä hallitsevat muutamat isot urakointiyhtiöt. Elveran tavoitteena on tuottaa palveluita sekä omistajilleen että muille verkonrakennuspalveluita tarvitseville yrityksille.

— Elvera on tehokas ja joustava yhtiö, joka osaltaan turvaa keskeytyksettömän energian jakelun omistajiensa energiaverkoissa. Itsenäisenä palvelutuotantoyrityksenä se voi keskittyä ydinliiketoimintaansa omilla ehdoillaan, huomauttaa Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen.

— Lappeenrannan Energian osalta yhtiöön omistajuutta käsitellään vielä Lappeenrannan kaupunginhalli­tuksessa 21.12.2015.

Henkilöstö on jo selvillä

Elvera Oy:n toimitusjohtajana aloittaa Arto Nieminen, joka on tähän asti työskennellyt Suur-Savon Sähkötyö Oy:n toimitusjohtajana. Huolto- ja kunnossapitotoimintoja johtaa Lappeenrannan Verkonrakennuksen nykyinen toimitusjohtaja Jari Käyhty ja uuden yhtiön suunnittelu- ja rakentamistoiminnoista vastaa Tuure Aho, Kyvera Oy:n nykyinen toimitusjohtaja.

Elveran palvelukseen siirtyy yli 300 työntekijään ns. vanhoina työntekijöinä. Yhtiön kotipaikka on Mikkeli, mutta nykyinen toimipaikkaverkosto säilytetään ennallaan.

Kuva: Antero Aaltonen

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

(Ei otsikkoa)

Sitä se ulkoistaminen tietää. Voi sitten helpommin antaa kenkää työntekijöille. Tai sitten pakotetaan keikkatöihin ympäri Suomea.

Mävaan - to tammik. 19 13:35:53 2017