19.01.2017, kello 10.38

Kuntapäättäjien näkemykset kartoitettiin

Uusiutuvat tarvitsevat valtion tukea

Kuntapäättäjistä 70 prosenttia haluaisi valtion tukevan uusiutuvan energian lisärakentamista Suomessa. Kaikkien poliittisten puolueiden päättäjistä vähintään yli puolet kannattaa jonkinlaisen valtiollisen tukijärjestelmän käyttöä.

Valtion pitäisi tukea uusiutuvan energian rakentamista jollain tavalla myös tulevaisuudessa, vaikka tähän asti käytössä ollut syöttötariffijärjestelmä puretaan. Näin ajattelee poliittisten kuntapäättäjien selvä enemmistö. Tämä selviää tuoreesta tutkimuksesta, jonka toteutti Aula Research.

Vihreän Liiton kuntapäättäjät ovat innostuneet aiheesta eniten: 88 prosenttia puolueen päättäjistä haluaisi edistää lisärakentamista valtiovetoisen tukijärjestelmän avulla. Toisessa ääripäässä ovat Perussuomalaisten päättäjät, mutta heistäkin niukka enemmistö — 53 prosenttia — kannattaa tukijärjestelmien käyttöä.

Keskustapuolueen päättäjistä 76 prosenttia pitää valtiollisten tukijärjestelmien käyttöä hyväksyttävänä keinona edistää uusiutuvan energian lisärakentamista. Kristillisdemokraateista 75 prosenttia on tukijärjestelmien kannalla — ruotsalaisen kansanpuolueen päättäjien keskuudessa kannatus on yhtä korkealla. Vasemmistoliiton kuntapäättäjistä 74 prosenttia ajattelee samalla tavalla.

Sosialidemokraattien poliittisista kuntavaikuttajista 70 prosenttia kannattaa tukien käyttöä. Kokoomuslaisten päättäjien keskuudessa kannatus yltää 63 prosenttiin.

Kuntapäättäjistä vain pieni osa ei halunnut tai osannut ottaa kantaa tukijärjestelmien käyttöön. En osaa sanoa -joukon suuruus oli keskimäärin viiden prosentin luokkaa kaikkien poliittisten puolueiden keskuudessa.

Valtion tukien käyttöä vastusti perussuomalaisista päättäjistä 41 prosenttia ja vihreistä viisi prosenttia. Muissa puolueissa vastustajien määrä jäi 20 prosentin tuntumaan.

Uusiutuvan energian tavoitteet OK

Hallituksen energia- ja ilmastostrategian valmistelun yhteydessä tulevaisuuden kehityssuunnista laadittiin erilaisia skenaarioita. Yksi niistä oli sellainen Suomi, jossa energiantuotanto perustuisi sataprosenttisesti uusiutuvan energian käyttöön vuonna 2050. Tutkimuksessa kuntapäättäjiltä kysyttiin, miten he suhtautuvat asiaan, mikäli tämä asetettaisiin tavoitteeksi Suomessa.

Poliittisista päättäjistä 30 prosenttia suhtautuu tavoitteeseen erittäin myönteisesti ja 45 prosenttia jokseenkin myönteisesti. Vastaajista kuusi prosenttia suhtautui erittäin kielteisesti.

Tutkimuksen toteutti Aula Research Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n ja Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. Kysely kohdistettiin kaikille Manner-Suomen kuntapäättäjille. Kyselyyn vastasi yhteen 1276 kuntapäättäjää, joista 74 prosenttia oli kunnanvaltuutettuja ja 24 prosenttia kuntien virkamiehiä.

Kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit