29.05.2019, kello 09.24

Energiajärjestö IEA:

Vähällä ydinvoimalla muutos vaikeaa

Energiamuutoksesta nykyistä vähemmällä ydinvoimalla tulee hankala ja kallis. Syntyy miljardeja tonneja lisähiilidioksidipäästöjä, mikäli ydinvoiman osuus globaalista sähköntuotannosta putoaa merkittävästi.

Tällaiseen arvioon on päätynyt Kansainvälinen energiajärjestö (IEA). Järjestön arvion mukaan CO2-päästöt kasvavat jopa neljällä miljardilla tonnilla, jos ydinvoiman osuus maailman sähköntuotannosta laskee tuntuvasti alle nykyisen noin 10 prosentin osuuden.

IEA varoittaa, että ydinvoiman tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta, kun kehittyneiden talouksien vanhemmat ydinvoimalaitokset aiotaan poliittisten, taloudellisten ja sääntelysyiden takia sulkea suunniteltua aiemmin. Ilman poliittisia käänteitä nämä valtiot menettänevät noin neljänneksen ydinvoimakapasiteetistaan vuoteen 2025 mennessä ja noin kaksi kolmannesta vuoteen 2040 mennessä.

Sähkön matalat tukkuhinnat ovat pienentäneet voittomarginaaleja, mikä on johtanut riskiin sulkea ydinvoimaloita suunniteltua nopeammassa aikataulussa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa näin on tapahtunut, vaikka laitoksille on taattu 60 vuoden käyttöikä. Samanlaista ennakoidaan Euroopan ydinvoimamaissa ja Japanissa.

Pääjohtaja Birol: Ydinvoimalla on yhä roolinsa

Mutta vaikka olemassa olevien ydinvoimalaitosten käyttöiän pidentämiset vaativat melkoisia pääomainvestointeja, ovat ne IEA:n mukaan silti kilpailukykyisiä verrattuna esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimaprojekteihin.

Ja mikäli uusiutuvilla energialähteillä aiotaan paikata ydinvoimaan tuleva mahdollinen vajaus, on niiden rakentamista kiihdytettävä jyrkästi. Viimeisten 20 vuoden aikana tuuli- ja aurinkoenergiakapasiteettia on pystytetty 580 GW edistyneissä talouksissa. Seuraavien 20 vuoden aikana kapasiteetin on viisinkertaistuttava, jos sillä aiotaan täyttää ydinvoiman mahdollisen poistuman aiheuttama vajaus.

IEA:n pääjohtaja Fatih Birol toteaa, että uusiutuvien, energiatehokkuuden ja muiden innovatiivisten teknologioiden rinnalla ydinvoima voi myötävaikuttaa merkittävästi kestävien energiatavoitteiden saavuttamisessa ja energiaturvallisuuden varmistamisessa.

- Mutta mikäli sen kohtaamat esteet ovat ylitsepääsemättömiä, ydinvoiman rooli kääntyy nopeasti maailmanlaajuiseen alamäkeen, erityisesti Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa, Birol lisää.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: TVO

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit