10.04.2018, kello 10.49

EU:ssa toisin kuin Suomessa

Vahva talous käänsi päästöt kasvuun

Kun Suomessa päästökauppasektorin aiheuttamat hiilidioksidipäästöt laskivat viime vuonna, EU:ssa mentiin toiseen suuntaan. Unionissa päästöt kääntyivät vuonna 2017 kasvuun ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen, kertovat komission huhtikuun alussa julkistamat tiedot.


Ruskohiilen louhintaa Saksassa.

Nousun taustalla oli vahvistunut talouskasvu, mistä kielii se, että päästöjen lisäys tuli kokonaisuudessaan teollisuuden puolelta. Sähkön- ja lämmöntuotannon päästöt laskivat jopa yhden prosentin, mutta prosessiteollisuuden vahva veto vei kokonaispäästöt kasvuun.

Thomson Reutersin hiilianalyytikkojen mukaan päästökauppajärjestelmään kuuluvien yritysten CO2-päästöt olivat viime vuonna yhteensä 1,756 miljardia tonnia (ilman lentoliikenteen päästöjä). Kasvua vuoteen 2016 oli 0,3 prosenttia.

Suurin yksittäinen hiilidioksidipäästäjä vuonna 2017 oli puolalainen Belchatowin hiilivoimalaitos, jonka päästöt ylsivät 37,6 miljoonaan tonniin. Kymmenen suurimman päästäjän joukkoon mahtui seitsemän saksalaista hiilivoimalaitosta.

Noin 45 prosenttia EU:n kasvihuonekaasuista säädellään päästökauppajärjestelmällä(ETS), jota pidetään unionin lippulaivapolitiikkana ilmastonmuutoksen torjunnassa. ETS:llä odotetaan saavutettavan noin kaksi kolmasosaa siitä 20 prosentin päästövähennystavoitteesta, jonka EU on asettanut vuodelle 2020.

Ruskohiili ohitti kivihiilen suurimpana päästölähteenä

Tiistaina 3. huhtikuuta julkistetut tiedot kattoivat 94 prosenttia päästökauppajärjestelmään kuuluvista yrityksistä. ETS:iin kuuluu noin 12000 voimalaitosta, tehdasta ja lentoyhtiötä.

- Euroopan talous kasvoi 2,5 prosenttia vuonna 2017. Vahvan kasvun seurauksena energian tarve lisääntyi ja se taas johti nouseviin päästöihin, Thomson Reutersin johtava hiilianalyytikko Ingvild Sorhus sanoo.

Ajatushautomo Sandbagin hiilianalyytikko Dave Jones toteaa puolestaan, että tiedot ETS-päästöjen kasvusta ovat huolestuttavia. Tuuli- ja aurinkoenergian rakentamistahti ei näytä vähentävän riittävän nopeasti hiilen käyttöä sähköntuotannossa, varsinkaan silloin kun sähkön tarve lisääntyy ja ydinvoimaloita suljetaan.

- Vuonna 2017 ETS-päästöistä 38 prosenttia tuli vielä hiilivoimaloista ja ensimmäistä kertaa yli puolet tästä osuudesta tuli ruskohiilestä, joka siis näin ohitti kivihiilipäästöt.

Päästökauppaan osallistuva yhtiöt seuraavat mieleniinnolla päästöjen kehitystä, koska se antaa ensimmäisiä viitteitä päästökiintiöiden tarjonnan ja kysynnän tasapainosta.

Huhtikuun alussa päästöjä kaupattiin runsaan 13 euron/tonni -hinnalla. Hintataso oli hieman laskenut lyhyellä aikavälillä, mutta pitemmän ajan trendi on ollut nouseva, mikä vahvistaa päästökauppajärjestelmän asemaa ilmastonmuutoksen hillinnän työkaluna.

Lentoliikenteen päästöt 6 prosentin kasvussa

Lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt EU:ssa olivat 65,2 miljoonaa tonnia vuonna 2017. Lisäystä edellisvuoteen oli 6,1 prosenttia, mikä johtui yksinkertaisesti siitä, että lentojen määrä kasvoi suurentuneen kysynnän myötä.

Kun lentoliikenteen päästöt otetaan mukaan, EU:n päästökauppasektorin kokonaispäästöt olivat 1,821 miljardia tonnia vuonna 2017. Tällöin kasvuprosentiksi tulee 0,5.

EU:n päästökauppajärjestelmän mukaan lentoyhtiöiden on ilmoitettava hiilidioksidipäästöt kaikilta lennoilta, jotka alkavat ja päättyvät unionin alueen kentille.

teksti: Jukka Kortelainen/ kuva: Vattenfall

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit