Suomessa on 153 kappaletta teholtaan alle viiden megawatin vesivoimalaitoksia. Billnäsin vesivoimalaitos rakennettiin 1920-luvulla.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousyksikkö päätti ottaa selvää alle viiden megawatin tehoisten pienvesivoimalaitosten lupaehtojen sisällöistä. Samalla syyniin joutuivat laitosten virtaamien ohjaus ja kalatalousvelvoitteet. Selvityksessä oli mukana 153 pienvesivoimalaitosta. Niiden tuottaman sähkön osuus on yhteensä viisi prosenttia kaikesta Suomessa tuotetusta vesisähköstä.

— Aikaisemmin viranomaisilla ei ole ollut kokonaisvaltaista kuvaa pienvesivoimalaitosten lupaehtojen sisällöistä. Tietoa kuitenkin tarvitaan, kun kansallista kalatiestrategiaa ja Euroopan unionin vesipuitedirektiiviä ryhdytään soveltamaan Suomessa, toteaa kalastusbiologi Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Parikymmentä vuotta kalahallinnon eri tehtävissä työskennellyt Koivurinta arvioi kalavarojen hoidon parantamiselle ja vesistöjen kehittämiselle olevan nyt entistä paremmat edellytykset, kun myös pienvesivoimalaitosten lupaehtojen sisällöt on tallennettu yhteen ja samaan tietokantaan.

Koivurinta muistuttaa, että menneinä aikoina patoja ja voimalaitoksia rakennettiin hyvin erilaisin periaattein kuin nykyisin. Entisinä aikoina vesivoimalaitosten tuottama mekaaninen energia tai sähkö olivat etusijalla — ympäristöasioita ei ajateltu.

— Vapaana virtaavia koskia ja kalojen kutupaikkoja otettiin teollisuuskäyttöön erityisesti sotien jälkeen, kun energiantarve oli suuri. Samalla vesilainsäädäntö taivutettiin rakentamista suosivaan suuntaan. Koskiensuojelulaki säädettiin Suomeen vasta vuonna 1987, jonka seurauksena osa Suomen vesivirtaluonnosta voitiin säilyttää. Aikaisemmin ei myöskään ollut tutkittua tietoa jokirakentamisen vaikutuksista.

Velvoitteiden suuri kirjo

Selvityksen mukaan Suomessa on 38 kappaletta alle viiden megawatin tehoista sähköä tuottavaa pienvesivoimalaitosta, joilla ei ole kalatalousvelvoitteita. Kalatievelvoite on 21 laitoksella ja ehdollinen kalatievelvoite samansuuruisella joukolla. Kahdeksalla pienvesivoimalaitoksella taas on ehdollinen kalatien sallimisvelvoite.

Pienvesivoimalaitoksista 18 kappaletta maksaa kalatalousmaksua ja 21:llä on kalojen istutusvelvoite. Laitoksista tusina on toteuttanut vapaaehtoisia kalataloudellisia toimenpiteitä. Seitsemällä pienvesivoimalaitoksella on jokin muu velvoite — esimerkiksi kalakantojen tarkkailuvelvoite.

Vanhojen pienvesivoimalaitosten lupaehdoille on tyypillistä se, että luvat ovat pysyviä. Tämä tarkoittaa sitä, että kerran myönnetty lupa ja sen sisältävät ehdot ovat voimassa ikuisesti. Viranomainen ei siis voi ryhtyä muuttamaan lupaehtojen sisältöä.

Kartoituksen yhteydessä selvisi myös se, että erilaisia vettä hyödyntäviä laitoksia tai rakennelmia on vieläkin enemmän kuin selvitykseen päätyneitä sähköä tuottavia pienvesivoimalaitoksia.

— Veden virtausta hyödyntäviä laitoksia on Suomessa ainakin 250 kappaletta. Niitä on kaikissa vesistöissä, Koivurinta kertoo.

Vanhimmat luvat ovat peräisin 1800-luvun lopulta. Koivurinnan mielestä tällaiset laitokset ovat kaikkein hankalimpia vaelluskalakantojen elvyttämisen kannalta, mikäli omistaja ei ole halukas toteuttamaan minkäänlaisia ylimääräisiä toimenpiteitä.

— Erityisesti kalateiden rakentaminen ja vesistöjen säännöstely aiheuttavat ristiriitatilanteita. Velvoitteiden ja lupaehtojen päivittämisyrityksistä aiheutuvat oikeusprosessit kestävät vuosia ja hidastavat vesistöjen kehittämistä.

Yhteistyöstä hyviä kokemuksia

Koivurinnan kokemuksen mukaan vesistöjen kokonaisvaltainen kehittäminen tuottaa parhaat tulokset. Kokonaisvaltainen suunnittelu ei aina ole kuitenkaan helppoa. Esimerkiksi jokisuistoon rakennetulla voimalaitoksella saattaa olla kalatievelvoite, mutta yläjuoksulla sijaitsevilla voimalaitoksilla samanlaisia velvoitteita ei ole — tai päinvastoin.

Koivurinta toteaa, että tällaisessa tilanteessa ei ole järkevää vaatia alimman esteen avaamista vaelluskaloille, jos ennen seuraavaa patoa kaloille ei ole olemassa sopivia lisääntymispaikkoja.

— Koko vesistöä koskeva kokonaisvaltainen suunnittelu olisikin paras tapa kehittää alueen kalakantaoja. Kokonaisvaltaista suunnittelua vaikeuttaa kuitenkin se, että eri voimalaitoksilla voi olla eri omistajat. Riittää, että yhden laitoksen omistaja hangoittelee vastaan.

Parhaat lopputulokset saavutetaan kuitenkin aina toimijoiden välisellä yhteistyöllä. Tähän suuntaan toimintaa ohjaa myös valtakunnallinen kalatiestrategia.

— Kehityshankkeiden rahoituspohjaa voidaan laajentaa houkuttelemalla alueen kunnat mukaan. EU-rahoitus on myös mahdollista sekä matkailu- ja virkistyselementtien yhdistäminen projekteihin. Tällä tavalla suuretkin kokonaisuudet voidaan toteuttaa kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tosin aina tämäkään ei ole mahdollista, Koivuranta tietää.

— Koko vesistöä koskeva kokonaisvaltainen suunnittelu olisi paras tapa kehittää alueen kalakantaoja, toteaa Varsinais-Suomen ELY -keskuksen kalavaratiimin vetäjä kalastusbiologi Mikko Koivurinta.

Kalatiet ottavat oman aikansa

Suurella vaivalla rakennettu kalatie ei aina toimi heti. Kalojen olisi löydettävä uusi kalatie.

— Kymijoen Korkeakoskella on ollut pari vuotta käytössä kalaportaat, joita pitkin ylävirtaan on noussut vain muutamia kymmeniä kaloja vuodessa, Koivuranta kertaa.

Kalaportaiden heikkoon suosioon on monta syytä.

— Kaloilla ei ole tarvetta pyrkiä ylävirtaan, jos ne eivät ole sieltä kotoisin. Sitä paitsi lohia on tällä hetkellä Kymijoen tämän haaran suistossa ylipäätään vähemmän kuin aikaisemmin. Myös Korkeakosken voimalaitoksen remontti on voinut vaikuttaa kalojen toimintaan.

Koivuranta kuitenkin uskoo, että ennen pitkää kalat löytävät Korkeakosken kalaportaat ja tien voimalaitoksen yläpuolisille lisääntymisalueille.

Pihistely kalateiden rakentamisessa ja erityisesti veden luovuttamisessa kalatietä varten ei Koivurannan mielestä kannata. Tämä johtaa vain turhiin investointeihin, jotka toimivat huonosti.

— Jos pari sataa metriä leveässä uomassa voimalaitoksen kohdalla virtaa muutama sata kuutiota vettä sekunnissa, niin tästä vesimäärästä muutaman kuution ohjaaminen kalatiehen ei vielä riitä houkuttelemaan vaelluskaloja.

Koivurinta huomauttaa, että vaelluskaloja ylävirran lisääntymispaikoille auttavista järjestelmistä ei ole kovin paljon hyötyä, jos kalat eivät pääse vaeltamaan takaisin alavirtaan. Kalojen alasvaellus onkin osoittautunut ennakoitua suuremmaksi ongelmaksi.

— Mustionjoella viime vuonna tehdyn kokeen tulos oli lohduton. Neljän voimalaitoksen turpiinien läpi jokisuulle pääsi laskeutumaan vain muutama prosentti kaloista. Voimalaitoksiin pitäisi kehittää kalaystävällisiä turpiineita ja laskeutumista suosivia rakenteita.

KAINALOSSA 

Mihin valtion rahat riittävät?

Jos vesivoimalaitoksen lupaehdoissa ei ole kalatievelvoitetta, ei voimalaitoksen omistajan tarvitse sellaista rakentaa tai rahoittaa sen rakentamista. Tällaisissa tapauksissa kalatie voidaan rakentaa valtion varoin tai muulla julkisella rahoituksella. Pienvesivoimalaitokselle kalatie on usein merkittävä investointi.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalastusbiologi Mikko Koivurinta muistuttaa, että laitosten luvanhaltioiden oikeusturva on vahva. Toisaalta kalatalousviranomaisille osoitetut kalateiden rakentamiseen tarkoitetut määrärahat ovat rajallisia.

Ruotsissa vesistöjen ja vesivoimalaitosten kehittämistä varten on suunniteltu rahasto, jonka ylläpitoon vesivoimayhtiöt osallistuisivat. Rahastosta voisi saada rahoitusta esimerkiksi kalateiden rakentamiseen.

— Jos pienvesivoimalaitokset halutaan pitää elinvoimaisina, voisi Ruotsin mallin mukaan rakennettu rahasto olla Suomessakin toimiva vaihtoehto. Nyt käytössä oleva valtion runsaan seitsemän miljoonan euron kärkirahoitus ei yksin riitä alkuunkaan, Koivuranta laskee.

AJASSA

Ruotsi EU-komission silmätikkuna

Ruotsi on jo saanut moitteita EU-komissiolta vesipuitedirektiivin toimeenpanon viivyttelystä. Kovassa kiireessä Ruotsin hallitus toi huhtikuun alussa valtiopäivien päätettäväksi lakiesityksen, joka saattaisi vesipuitedirektiivin osaksi Ruotsin lainsäädäntöä jo ensi vuoden alussa.

Ruotsissa vesivoimalaitosten lupien tarkastamisessa ja päivittämisessä riittääkin vielä paljon tehtävää, koska länsinaapurissa on kymmenen kerta enemmän vesivoimalaitoksia kuin Suomessa. Tavoitteena on vähentää byrokratiaa, mutta myös välttää voimalaitosten omistajille aiheutuvia uusia ympäristöperusteisia kustannuksia. Sähköntuotannon tarpeet ja ympäristönhoidolliset tavoitteet halutaan yhdistää kohtuullisin keinoin. Tämä on tarkoitus saavuttaa purkamalla ja modernisoimalla vanhoja säädöksiä. Samalla sallittaisiin vesivoimarakentaminen ajanmukaistamalla lupaehtoja.

Suomi seuraa tarkalla silmällä ruotsalaisen lainsäädännön kehittymistä. EU-komissio saattaa patistella myös Suomea noudattamaan ripeämmin vesipuitedirektiivin määräyksiä. Tosin Suomessa on jo ehditty tehdä yhtä ja toista. Esimerkiksi vesien hoito-ohjelmat ovat olleet käytössä jo toistakymmentä vuotta. Myös kansallinen kalatiestrategia on laadittu eurooppalaisista lähtökohdista. 

teksti Markku Niskanen / pääkuva Lehtikuva