05.11.2018, kello 14.57

Suuri vähennys, muttei vielä trendi

Valoa Saksan päästövähennyksissä

Hiilidioksidipäästöt vähenevät Saksassa tänä vuonna eniten sitten lamavuoden 2009. Näin arvioi energiamarkkinoita tutkiva AG Energibilanzen- yhtiö (AGEB).


Niederaussemin ruskohiilivoimalaitos on yksi Euroopan saastuttavimmista voimaloista. 


Kyseessä ei kuitenkaan ole trendi, sillä pudotus johtuu pääasiassa lämpimästä säästä. Trendiltä vie pohjaa myös se, että edeltävinä vuosina Saksan hiilidioksidipäästöjen vähennykset ovat polkeneet paikoillaan.

AGEBin mukaan vahva uusiutuvan energian sähköntuotanto ja lämmin sää laskivat Saksan CO2 -päästöjä noin 7 prosenttia vuoden 2018 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Mikäli lasku pysyy samanlaisena vuoden loppuun asti, päästövähennys on suurinta sitten vuoden 2009.

Saksan energiankulutuksen arvioidaan laskevan kuluvana vuonna lähes 5 prosenttia korkeampien energian hintojen, normaalia lämpimämmän sään ja kohonneen energiatehokkuuden vuoksi. Laskua on enemmän kuin talous (BKT) ja väestö ovat kasvaneet.

- Koska kulutuksen pudotus koskee kaikkea fossiilista energiaa ja koska hiilivapaa energiantuotanto samanaikaisesti lisääntyi, AGEB odottaa CO2 -päästöjen merkittävää laskua, energiamarkkina-analyysiyhtiö totesi tiedotteessaan.

Varoituksen sanoja tulevista vuosista

Energia-asiantuntijoiden mukaan tuoreet tiedot eivät kuitenkaan osoita, että Saksa olisi eheällä tiellä vastaavanlaisiin päästövähennyksiin myös tulevina vuosina. Liittohallituksen alaisen itsenäisen Energiewenden seurantaryhmän jäsen Hans-Joachim Ziesing sanoo laskun olevan yksittäisilmiöiden aiheuttama.

- Varoitan kutsumasta tätä trendiksi, Ziesing toteaa ja jatkaa, että tältä pohjalta ei pidä uskoa Saksan ottavan isoja askeleita kohti vuoden 2020 ilmastotavoitteita. Välimatka on tämän vuoden kehityksen pohjalta liian pitkä kurottavaksi umpeen.

Hanns Koenig Aurora Energia-tutkimuslaitoksesta sanoo, että hiilidioksidipäästöt voivat jopa nousta ensi vuonna, jos energian kysyntä ja sää palaavat keskimääräiselle tasolleen.

AGEBin mukaan öljyn ja kaasun kulutukset laskivat kumpikin noin 7 prosenttia tammikuun alusta syyskuun loppuun verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2017. Kivihiilen kulutus ”romahti” miltei 13 prosenttia ja ruskohiilikin tuli alas lähes 2 prosenttia.

Vastaavasti ydinvoimasähkön tuotanto kasvoi noin 5 prosenttia ja uusiutuvan energian sähköntuotanto lisääntyi noin 3 prosenttia. Tuulivoima lisääntyi 13 ja aurinkoenergia 14 prosenttia. Sen sijaan biomassalla tuotettu sähkö pysyi entisissä lukemissa ja vesivoimalla tuotettu sähkö putosi 10 prosenttia.


Uusiutuvan sähkön osuus hipoo jo 40 prosenttia

Saksan energiateollisuutta edustavan BDEW-järjestön mukaan uusiutuvilla tuotettiin 38 prosenttia maan sähköstä kuluvan vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä, missä on kolmen prosenttiyksikön kasvu vuoden 2017 vastaavaan aikaan verrattuna. Tammi-, huhti- ja toukokuussa uusiutuvien osuus kohosi peräti 43 prosenttiin voimakkaan tuulisuuden ja auringonpaisteen ansiosta.

Aurora Energian Koenig sanoo tuulivoimalisäyksen voivan olla jopa pysyvää kapasiteetin merkittävän kasvun takia. Mutta hän lisää, että aurinkoenergian osalta Saksassa ollaan vielä suunnitellusta jäljessä. Nyt nähdyn aurinkosähkön lisäys tuli hyvin aurinkoisen kesän ansiosta.

Trendi tosin jatkui vielä lokakuussakin, kun Saksan ilmatieteen laitos (DWD) raportoi harvinaisen aurinkoisesta ja lämpimästä kuukaudesta. DWD:n mukaan myös vuoden 10 ensimmäistä kuukautta eivät koskaan aiemmin ole olleet yhtä lämpimiä kuin tänä vuonna. Maanlaajuiset lämpötilamittaukset Saksassa aloitettiin vuonna 1881.

AGEBin Uwe Maaßen totesi Clean Energy Wirelle jo heinäkuussa, että kesällä vallinnut helleaalto voi vaikuttaa huomattavasti Saksan energiankulutukseen vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Saksan hiilidioksidipäästöt ovat lähivuosien aikana pysyneet ennallaan, minkä vuoksi hallitus joutui julkisesti luopumaan maan tavoitteesta saavuttaa 40 prosentin päästövähennys vuoteen 2020 mennessä.

Ilmastonsuojelulaki ensi vuonna

Seitsemän prosentin päästövähennys tälle vuodelle alentaisi Saksan hiilidioksidipäästöt 842 miljoonaan tonniin, kun ne vuonna 2017 olivat 905 miljoonaa tonnia. Vuoden 2020 tavoite tarkoittaisi korkeintaan 751 miljoonan tonnin päästöjä. AGEBin tiedot viittaavat kuitenkin pelkästään energiaperäisiin CO2 -päästöihin, jotka edustavat kaikista kasvihuonekaasupäästöistä 80 prosenttia. Loput 20 prosenttia tulevat pääasiassa maataloudesta ja prosessiteollisuudesta.

Saksan Energiewendessä valittu tie vaihtaa sekä ydinvoima että fossiiliset polttoaineet uusiutuviin energialähteisiin on kasvattanut nopeasti uusiutuvien osuutta, mutta on samalla merkinnyt hiilidioksidipäästöjen jäämistä kiusallisen korkeiksi hiilivoiman jatkuvan käytön vuoksi.

Saksan liittohallitus on asettanut komission arvioimaan hiilivoiman käytön lopettamisen aikataulua ja siihen liittyviä moni toimenpiteitä. Hallitus aikoo tuoda liittoparlamentille myös ilmastonsuojeluun liittyvän lakiesityksen ensi vuonna korostaakseen Saksan sitoumusta vuoden 2030 ilmastotavoitteisiin.

Lähde: Clean Energy Wire
Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Rolfcosar (Wikipedia)

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

wou

mukavaa

pena - ti huhtik. 21 12:13:35 2020