18.09.2014, kello 16.36

Nähdäänkö LNG-aluksia kohta puolin Suomenkin satamissa?

Valtio tukee kolmea LNG-terminaalihanketta 65 miljoonalla eurolla

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi kolmelle nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeelle energiatukea 65,2 miljoonaa euroa. Tuet kohdistetaan Tornion, Porin ja Rauman LNG -terminaalihankkeisiin.

– Rakennettavien terminaalien kautta saadaan laivaliikenteen ja suomalaisen teollisuuden käyttöön pääosin polttoöljyjä ja nestekaasuja korvaavaa rikitöntä polttoainetta, totesi päätökset allekirjoittanut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

LNG:n käytölle niin meriliikenteessä kuin teollisuudessa arvioidaan olevan suurta kysyntää erityisesti Satakunnan alueella. Myös Perämeren alueella terminaali mahdollistaisi LNG:n käytön kaikissa Perämeren pohjukan satamissa.

Vapaavuoren mukaan näillä kolmella päätöksellä käynnistetään yli 200 miljoonan euron investoinnit nesteytetyn maakaasuun terminaaleihin. Hankkeiden yhteenlaskettu rakennusaikainen työllisyysvaikutus on noin 500 henkilötyövuotta, ja niiden avulla syntyy terminaaleihin ja logistiikkaketjuun lähes 40 pysyvää työpaikkaa.

Hankkeiden yhteenlaskettu LNG:n määrä on täydellä kapasiteetilla 450 000 tonnia, mikä vastaa yli 6 terawattituntia energiaa vuodessa. Ne vähentävät CO2-päästöjä vuodessa noin 370 000 tonnilla ja rikkipäästöjä 1 860 tonnilla.

Inkoon terminaalihankkeeseen tarkoitus saada EU-tukea

Tornion hankkeen takana on Manga LNG Oy, joka sai myönnetystä tukisummasta hieman yli puolet. Tornion Röytän satamaan rakennettavan terminaalin on määrä valmistua vuonna 2017 ja sen LNG-säiliön tilavuus on 50 000 kuutiometriä.

Porin hanketta vetävä Skangass Oy sai tuesta reilun kolmanneksen. Noin 30 000 kuutiometrisen LNG-säiliöllä varustettavan terminaalin on määrä valmistua syksyllä 2016. Rauman terminaalihankkeen toteuttaja Oy Aga Ab sai tukipotista runsaat 13 prosenttia. Sen kahdeksan LNG-säiliötä käsittävän terminaalin on tarkoitus valmistua vuoden 2017 alussa.

Inkooseen suunniteltu suuren kokoluokan alueellinen LNG-terminaali ei kuulu kansallisen tukiohjelmaan piiriin. Tavoitteena on saada tälle hankkeelle tukea Euroopan komission PCI-listan kautta. Listan hankkeilla on tarkoitus kehittää Euroopan yhteistä kaasuverkkoa ja poistaa alueellista eristäytyneisyyttä.


Kuva. Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit