08.02.2017, kello 11.00

Martinlaakson voimalaitosta uusitaan

Vantaan Energia vaihtaa fossiilisia bioon

Vantaan Energia valmistelee Martinlaakson voimalaitoksen uudistamista. Tällä hetkellä käytöstä poistetussa kattilassa aiotaan jatkossa tuottaa energiaa kotimaisesta biopolttoaineesta. Uudistuksen ansiosta kivihiilen ja maakaasun käyttöä voidaan vähentää tuntuvasti.


Martinlaakson voimalaitos

Varsinaiset muutostyöt on tarkoitus aloittaa kesällä 2017, jolloin uusi biokattila olisi käytössä vuoden 2019 alussa. Vantaan Energia on laskenut, että 30-40 miljoonan euron investointi puhtaampaan energiaan ja tulevaisuuteen maksaa itsensä takaisin alle kymmenessä vuodessa.

Muutoksen myötä Martinlaakson voimalaitoksen hiilidioksidipäästöt vähenevät 34 prosenttia. Samaiset 34 prosenttia vähenee myös fossiilisten polttoaineiden käyttö.

Muutoshankkeen projektijohtaja, käyttöpäällikkö Kalle Patomeri luonnehtii biovoimalaa merkittäväksi ilmastoteoksi kehityksessä, jonka mukaan Vantaan Energia haluaa luopua kivihiilestä 2020-luvulla.

- Sitä se on myös siksi, että sähkön ja kaukolämmön yhteistuotanto on EU:nkin tasolla tunnustettu merkittävimmäksi keinoksi kamppailla ilmastonmuutosta vastaan, Patomeri jatkaa.

Polttoainetta suomalaisesta metsästä

Suunnitelman mukaan jatkossa Martinlaakson yhdessä kattilassa tehtäisiin sähköä ja kaukolämpöä suomalaisista materiaaleista, kuten ylijäämähakkeesta, sahanpurusta, vaneriteollisuuden hukkapaloista ja turpeesta.

– Kaikki tulee sadan kilometrin säteeltä eli aiomme tuottaa todellista lähienergiaa. Tämä vähentää riippuvuutta tuontipolttoaineista, kun saamme kaiken tarvittavan Suomesta.

Vantaan Energian edellinen iso investointi vähäpäästöisempään tuotantoon oli vuonna 2014 avattu jätevoimala, joka tuottaa sähköä ja kaukolämpöä 1,5 miljoonan suomalaisen sekajätteestä. Voimala laski Vantaan tuotannon hiilidioksidipäästöjä noin 25 prosenttia.

Jätevoimalan ansiosta Vantaan Energia on pystynyt laskemaan kaukolämmön hintaa kuudesti vuodesta 2014 lähtien. Muutos bioenergiaan mahdollistaa yhtiön mukaan edullisen hinnan jatkossakin.

Kuva: Vantaan Energia

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit