03.03.2016, kello 14.16

Taseen loppusumma 2,45 miljardia euroa

Ydinjätehuoltorahaston tilit vahvistettu

Valtion ydinjätehuoltorahaston tilinpäätös on vahvistettu vuodelta 2015. Taseen loppusumma on 2,45 euroa. Rahaston voitto oli noin 22,6 miljoonaa euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahasto koostuu kolmesta erillisestä rahastosta: varautumisrahastosta, ydinturvallisuustutkimusrahastosta ja ydinjätetutkimusrahastosta. Varautumisrahastoon kerätään varoja siltä varalta, että valtio joutuisi vastaaman ydinjätehuollon tulevista kustannuksista. Varautumisrahaston pääoma muodostuu ydinjätehuoltomaksuista ja rahaston sijoitustoiminnan tuotoista. Ydinjätehuoltomaksuja ovat velvollisia maksamaan ydinvoimayhtiöt Fortum Heat and Power Oy, Teollisuuden Voima ja VTT. Jätehuoltovelvollisilla on myös oikeus lainata rahastosta vakuutta vastaan korkeintaan 75 prosenttia rahastoon maksamastaan pääomasta. Valtio voi halutessaan lainata loput.

Ydinturvallisuustutkimusrahastoon ja ydinjätetutkimusrahastoon taas kerätään varoja tutkimustoiminnan rahoittamiseen. Vuonna 2014 ydinturvallisuustutkimusta varten kerättiin noin 5,3 miljoonaa euroa ja ydinjätetutkimukseen noin 1,9 miljoonaa euroa.

Varautumisrahastoon syntynyt voitto — 22,6 miljoonaa euroa vuodelta 2015 — lisätään jätehuoltovelvollisten rahasto-osuuksiin samassa suhteessa kuin kunkin yrityksen varoja on kalenterivuoden ollut rahastossa.

Rahaston varallisuuden — 2,45 miljardia euroa — on arvioitu kattavan tähän mennessä Suomessa syntyneiden ydinjätteiden jätehuollon kustannukset. Summa sisältää myös nykyisten laitosten purkamisesta johtuvat kustannukset.

Ydinenergialain perusteella ydinvoimayhtiöt Fortum Heat and Power Oy, Teollisuuden Voima ja VTT täydentävät seuraavan kerran rahasto-osuuttaan maaliskuun lopussa yhteensä noin 22,9 miljoonalla eurolla.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit