02.04.2019, kello 16.00

EU-parlamentti äänesti kestävistä sijoituksista

Ydinvoima ei saanut viherleimaa

Ydinvoimaa ei hyväksytty rahoitusmarkkinoiden viherleiman saajien joukkoon, kun Euroopan Parlamentti äänesti maaliskuun lopulla kestävän omaisuuden luokittelusta. Asiasta on uutisoinut EURACTIV.

Äänestyksessään parlamentti pudotti odotetusti myös fossiiliset polttoaineet ja kaasuinfrastruktuurin pois esitetystä vihreän rahoituksen luokittelusta. Komission esityksellä on tarkoitus kääntää rahoitushanat saastuttavasta teollisuudesta puhtaisiin teknologioihin.

Viherpesun estämiseksi parlamentin hyväksymässä tekstissä edellytetään lisäksi sijoittajien julkistavan, onko heidän rahoitustuotteellaan kestäviä kohteita, ja jos on, onko tuote riidaton EU:n viheromaisuuden luokittelun kanssa.

Vaikka ympäristöaktivistit taputtivat esitykselle, sanoivat he parlamentin hyväksymän luokittelun olevan liian kapea, kun sitä sovelletaan ainoastaan rajoitettuun vihreän omaisuuden haltijoiden joukkoon, kuten tuuli- ja aurinkosähkön tuottajiin.

“Ruskea lista” hylättiin

Parlamentti hylkäsi esityksen siitä, että julkaistaisiin ns. ruskea lista investoinneista, joiden nähdään turmelevan ympäristöä. Esityksen tarkoitus oli nimetä ja häpäistä tällaisia investointeja.

Deutsche Börsen kestävän kehityksen ja Saksan vihreän rahoitusklusterin johtaja Kristina Jeromin totesi EURACTIVille, että hän olisi halunnut nähdä kunnianhimoisemman aloituksen. Mutta hän myönsi prosessin olevan vasta alussa.

Jerominin mukaan rahoitusmarkkinoiden kääntämiseen tarvittavaa pääomaa ei voida stimuloida pelkästään yhteisen luokittelun valitsemisella.

- Tämä on iso prosessi, eikä EU:n luokittelu voi nopeasti vaikuttaa markkinaan lyhyellä ajalla, Jeromin sanoo ja jatkaa että EU:n kestävän rahoituksen suunnitelmaa on jatkettavan toukokuun europarlamenttivaalien jälkeen ylläpitämällä painetta markkinatoimijoihin ja torjumalla “odotetaan ja katsotaan” asennetta Brysseliin päin.

Myös WWF:n Euroopan toimiston ekonomisti Sébastien Godinot näki parlamentin esityksessä kunnianhimon puutetta. Hänestä entistä kestävämpien investointien tekeminen edellyttää sijoittajilta, yhtiöiltä ja pankeilta tietämystä siitä, kuinka hyviä tai pahoja taloudelliset toiminnat suhteellisesti ottaen ovat ympäristölle. Tulos paljastaa vain hyvin harvojen olevan hyviä.

Godinotista on kuitenkin tervetullutta, että ns. avainsektorit jätettiin EU:n vihreän rahoitusleiman ulkopuolelle. Mepit etenivät ainakin siinä, että he taklasivat viherpesun olemalla myöntämättä viherleimaa fossiilisille polttoaineille ja ydinvoimalle, WWF:n ekonomisti korosti.

Italialaismeppi Elena Gentile oli yksi parlamentin neuvottelijoista lakiesityksen työstämisessä. Hän huomauttaa sosiaalisen arvosteluperusteen puuttumisesta hyväksytyssä esityksessä. Parlamentti onnistui hänen mukaansa vahvistamaan ilmastoon ja kiertotalouteen liittyviä säännöksiä, mutta ei onnistunut suojelemaan uuden lainsäädännön sosiaalisia näkökulmia.

Komissiolähde on kertonut EURACTIVille, että ehdotuksessa oli tarkoitus keskittää huomio ympäristöön tässä ja nyt, mutta että sosiaalinen ulottuvuus sisältyy seuraavaan askeleeseen. Lähteen mielestä lainsäätäjien ei pidä nähdä kokonaisuutta niin, etteikö kestävyys vaikuta myös muihin siihen liittyviin asioihin.

Arkaluontoinen kortisto

Vuosi sitten pöydälle tuotu vihreä luokittelu on arkaluontoisin osa komission suunnitelmaa, jolla tähdätään ohjaamaan kestäviä rahoitusvirtoja talouden hiilineutraloimiseen. Kun komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis esitteli asian toukokuussa 2018, hän alleviivasi, että energiamuutosta ei voida yksistään rahoittaa julkisin varoin. Kestävän rahoituksen suunnitelma on siksi tarkoitettu vipuvarreksi luomaan kestävän kehityksen hankkeille markkinarakoa.

Investoijien kannalta on tärkeää omaksua kestävän rahoituksen periaatteet. Euroopan rahoitusmarkkinajärjestön edunvalvontajohtaja Tonia Plakhotniuk sanoo, että finanssitalojen on organisoitava uusiksi sisäiset rakenteensa ja sovitettava ne kestävän kasvun mukaisiksi.

- EU:n uusi luokittelu auttaa tässä suhteessa kiihdyttämällä kestävien tuotteiden tarjontaa ja mitä enemmän niitä tulee saataville sitä useammat asiakkaat ovat valmiita investoimaan vihreään rahoitukseen, Plakhotniuk lisää.

Komission luokitteluehdotus esitettiin kahden muun lakiehdotuksen ohessa – vähähiilisten vertailukohtien ja ilmoitusvelvoitteiden sääntely. Näiden kahden osalta poliittinen yksimielisyys parlamentin ja jäsenmaiden välillä on jo saavutettu. Sen sijaan luokitteluesityksen osalta on vielä odotettava jäsenmaiden kantaa neuvoston huhtikuisessa kokouksessa.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit